torstai 27. syyskuuta 2012

Nyt koskenlaskustakin on video, se on katsottavissa täällä. Ihan lopussa näkyy kun veneeseen kiskotaan raatoa, se olen minä.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Torstaina ilma oli loistava. Kun keskipäivä meni koulussa lähdin iltapäivällä, siis vähän liian myöhään, kipuamaan viereiselle vuorelle . Auringosta sain nauttia suhteellisen vähän aikaa kun aurinko laskeutuikin juuri sen vuoren taakse, jonne kävelin. Maisemat oli kuitenkin aika mahtavat ja kun taivaalla ei ollut poikkeuksellisesti juurikaan pilviä olivat näkymät hyvät. Kahdessa tunnissa pääsin kotoa vain siihen kohtaan jossa asvalttitie loppui ja laskettelurinteet alkoivat, pitää siis tehdä uusi reissu jonain päivänä. Vuorella on siis  Islannin paras laskettelukeskus Hlíðarfjall. Vielä lunta on niin vähän että paikka ei ole auki, vähäisen lumen lumiraja oli juuri siinä mistä rinteet alkavat.





Lauantaina lähdimme koulun opiskelijakunnan tms. vaihtareille järjestämälle retkelle koskenlaskuun. Koska se oli yllättäen aika märkää puhaa ei tästä valitettavasti ole kuvatodisteita. Menomatkalla auringonpaisteessa tajusin vasta miten mahtavan näköinen maa Islanti on. Kaiken ihastelun keskellä unohdin ottaa kuvia maisemistakin. 

Reissu oli nimeltään Wonderful West. Länsi nimessä tulee siitä, että joki oli Hofsjökullin jäätikön läntinen sulamisjoki. Itäisellä joella tarjolla oli vähän haastavampi reitti, mutta helppo oli ehkä ihan hyvä kun aiempaa kokemusta ei ollut. Meitä oli yhteensä kuusi venettä ja jokaisessa opas pitämässä perää. Meidän veneen opas oli islantilainen aika hiljainen mies, ja retken hauskuuteen taisi vaikuttaa aika paljon se millainen opas oli. Vaikka itsellä olisi tässä voinut olla parempikin tuuri oli kokemus silti hieno, sopivan jännää ja upeat maisemat. Lähtiessä hieman jännitti että putoan veteen ja virta vie mennessään. Puolen välin kieppeillä kuitenkin pysähdyimme ja hypimme kalliolta veteen. Kun ensin oli hypännyt veteen korkeudesta, jossa ei olisi muuten miellään oleskellut ja sitten tietysti kastunut täysin ei loppumatkan aikana tippuminen enää paljoa mietityttänyt. Myöhemmin sai myös hypätä veneestä veteen, josta opas onneksi kiskoi mut ylös kun itsekseen en olisi takaisin veneeseen päässyt. Vaikka märkäpuku piti ihmeellisen hyvin lämpimänä ei noin kylmässä vedessä olisi jaksanut kovin kauaa räpiköidä. Kokonaisuudessaan kokemus oli oikein hieno. 

Kuva on kotimatkalta kun vielä olin hereillä. Yllättäen uni tuli aika nopeasti bussissa vaikka vakaasti olin ajatellut ihastelevani maisemia koko paluumatkankin. 
 


Sunnuntaina vihreä ympäristö oli muuttunut jo osin keltaiseksi ja ilahduttavasti myös osin punaiseksi. Useampana päivänä täällä on ollut hämmentävän lämmintä, lauantaina tarkeni hetken ilman takkiakin mutta muuten syksy tekee tuloaan.

Viikonloppuna meillä on ollut vaatimattomat kahdeksan vierasta, vaihtareita Reykjavikista. Kun talossa on ollut hulinaa päädyin päivällä istuskelemaan Cafe Björkiin. Kahvila on kasvitieteellisessä puutarhassa eli Lystigarðurissa. Paikka on valmistuessaan ollut Islannin ensimmäinen puisto ja on edelleen yksi pohjoisimmista kasvitieteellisistä puutarhoista. Vaikka paikka onkin vähän syksyn runtelema on se oikein viehättävä, erityisesti pidän kuitenkin kauniista kahvilasta. 


sunnuntai 16. syyskuuta 2012


Perjantaina olimme koulun järjestämällä valaidenkatselu- ja kalastusretkellä. Menimme bussilla Hauganesiin, n. 30 km pohjoiseen Akureyrista. Aluksemme Níels Jónsson toimii talvisin kalastusaluksena ja kesäisin tekee näitä valasreissuja. Sesonkiaika on siis loppumaisillaan tai loppunut jo. Sää suosi meitä sillä tuulta ei ollut juuri ollenkaan, sadekin oli pääosin tihkua.


Maisemat olivat aika upeat. Oli kyllä onni että tuulta ei ollut, jo nyt mulla oli lopuksi vähän hutera olo. Mun kroppa ja mieli eivät ole selvästi samoilla linjoilla siitä miten kivaa on olla merellä.

Reissu oli oikein onnistunut valaiden näkemisen osalta. Näimme yhden pyöriäisen, yhden lahtivalaan ja kaksi ryhävalasta. Ryhävalaita ihastelimme pisimmän aikaa, sukelsivat monta kertaa syvälle ja odotimme että nousivat takaisin pintaan. Ehkä hienointa oli se kun moottori sammutettiin, oli aivan hiljaista ja kuuli kun valas nousi pintaan. Lähimmillään ne olivat n. 20 metrin päässä, mikä oli aika huimaa. 




Kaikki kuvat ovat ryhävalaista. Yritin keskittyä enemmän katseluun kuin kuvaamiseen mutta muutamasta kuvasta tuli ihan hyviäkin. Alimmassa kuvassa valas oli oikeasti ihan vieressä. Vähän jopa säikähdin sitä kun katsellessani toiseen suuntaan ja valas lähestyi venettä takavasemmalla ja hätkähdin ääntä. 

 

Valaiden katselun jälkeen kalastimme jonkun aikaa. Kalaa tuli minusta hämmentävä määrä, etenkin kun en ollut nähnyt ikinä niin isoja kaloja elävänä muualla kuin Sea Lifessa. Mulla koukkuun tarttui kuvassa esiintyvä kolja, koko hommaan meni aikaa ehkä 10 min. Ihan kaikki eivät kalaa saaneet, toisilla samaan siimaan (kolme koukkua) osui kaksikin kalaa. Opettajan mukaan meillä oli oikein hyvä tuuri niin valaiden kuin kalojenkin osalta.

Mun päivään mahtui kokonaisuudessaan kolme ekaa kertaa: valaat, kalastus ja se että tein kalasta oikein  maittavaa bouillaibaissea. Ennen kuin huomasinkaan oli kansimies pistänyt kalat fileiksi ja heittänyt perkeet lokeille joten liemet jäi keittämättä, mutta keitosta tuli oikein hyvää kuitenkin.

EDIT: Nyt myös valaidenkatseluretkeltä on video täällä.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Vähän lennokkaampi kuvaus viime torstain Mývatnin reissusta on katsottavissa täällä. Jan, yksi vaihtareista, tekee tuollaisia pikku mainospätkiä myös työkseen, yritys on Zeldeo. Janin videoita Islannista on useampikin tuolla Vimeossa, muilla reissuilla en ole itse ollut mukana. 

Eilisen tuulet ovat laantuneet. Meille riitti neljän tunnin sähkökatkos, jossain paikoissa sähköt ovat ilmeisesti edelleen poikki ja islantilaisen mittapuun mukaan tämä on paljon. Iceland Reviewn mukaan ei ennen ole satanut näin paljon lunta jo tähän aikaan vuodesta. Kovimmillaan tuuli oli ollut Bjarnarflagissa, tuolla missä on nuo kiehuvat mutakuopat. Jotenkin kuitenkin veikkaisin että juttuun livahtanut 61,1m/s oli virheellinen lukema. Tähän aikaan olivat vasta keräämässä lampaita kesälaitumilta niin myrskyn seurauksena turistien lisäksi pitää pelastaa jopa 4000 lumeen hautautunutta lammasta. Nyt täällä jäljellä on lunta ja ei juurikaan enää tuulta, tänään aurinkokin vilahti taivaalla.

maanantai 10. syyskuuta 2012


Forecan mukaan näin. Mikä ilo oli kävellä kouluun kun räntää sataa vaakatasossa. Paikallisten on helppo vaikuttaa palelemattomilta kun ajavat autolla joka paikkaan, jotenkin itseä ärsytti se että oli kauttaaltaan loskan peitossa. Ehkä koko talvi ei ole kuitenkaan tällaista ja kohta tulee luntakin, ei vain räntää.


Tätä oli kivempi katsella ikkunasta ulospäin kuin olla ulkona tuulen riepoteltavana.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Torstaina kävimme päiväretkellä Mývatnin alueella. Olimme liikkeellä kahdella autolla ja kuskeina ja oppaina oli kaksi paikallista opiskelijaa, jotka myös suunnittelivat retken. Päivä oli varsin toiminnantäyteinen ja näytti että on täällä kaikenlaista ihmeellistä. Ja äidille tiedoksi että kuvien alla olevat nimet toimivat linkkeinä niin että paikoista löytyy sieltä lisätietoa.






Húsavík. Kävimme vain katsomassa mistä valasretket lähtevät. Perjantaina menemme koulun kanssa myös valaita katsomaan ja kaloja onkimaan mutta voi olla että yritän mennä valaita katsomaan myös itsekseni. Mulle tuli vähän yllätyksenä miten paljon lumentulo vaikuttaa täällä kaikkiin turistiaktiviteetteihin, ilmeisesti koko maa menee lähinnä kiinni tältä osin lokakuun lopussa. Nyt pitäisi ilmeisesti käydä katsomassa kaikki mahdollinen seuraavan kuukauden aikana. 









Selfoss. Kaksi vesiputousta ovat peräkkäin niin että Selfoss on ensin ja euroopan voimakkain vesiputous Dettifoss heti sen jälkeen. Ympäristö oli aika avaruusmaisemaa, tuntui että olisi ollut aivan sama vaikka kuvat olisi ottanut mustavalkoisina kun ympäristöstä puuttuivat kaikki värit. Hiekka oli mustaa ja vesi harmaata. Hämmentävintä vesiputouksissa oli musta se että yläpuolella tuntuu niin rauhallisesta kun vesi vain lipuu eteenpäin ja heti sen jälkeen näkyy sen hurja voima. 




Dettifoss. Ylin kuva on n. 15 m ennen putousta. Heti kun lähdimme liikkumaan putoukselta pois alkoi aurinko paistamaan ja hetkellisesti näkyi värejäkin. Länsipuolella, johon valtaosa tihkusta tulee on vähän ruohoa mutta muuten kasvillisuutta ei juurikaan ole. 



Námafjall hverir. Kiehuvaa mutaa ja vesihöyryä, aivan kammottava haju.





Dimmuborgir. Tässä vaiheessa päivää raitisilmamyrkytys oli jo iskenyt ja sen myötä väsymys joten kiertely ja kuvaaminen jäi aika vähälle. 



Päivän päätteeksi menimme uimaan luolassa olevaan kuumaan lähteeseen, Grjótagjáan. Vesi oli n. 45 asteista eli aivan superkuumaa. Uimisen sijaan olisi siis oikeellisempaa puhua lillumisesta. Kuva on vähän utuinen kun luolassa oli ymmärrettävästi vesihöyryä aika paljon. 

torstai 6. syyskuuta 2012









Akureyri on juhlinut 150-vuotissyntymäpäiviään ja viikonlopulla täällä oli mahdottomasti tapahtumia. Keskiviikkona kävimme katsomassa hevosnäytöstä. Kuva on niin huono että siitä saattaa saada sellaisen mielikuvan että näytös oli jotenkin jännä. Sitä se ei todella ollut mutta ihan mielenkiintoinen kulttuurinen kokemus - hevoset menivät samaa rinkiä, ihmisillä oli vaan välillä erilaiset vaatteet ja taustalla soi joku paikallinen Kari Tapio.

Perjantaina kasvitieteellisessä puutarhassa oli musiikkia, tanssia ja valoja. Väkeä oli paljon ja ohjelman lisäksi siellä oli tuollaisia kuumailmapallon tavoin toimivia paperilyhtyjä joita lapset sytyttelivät. Lisäksi bongasin puutarhassa Reykjavikin pormestarin Jón Gnarrin, aika mielenkiintoinen tapaus.






Perjantaina "pääkadun" varteen oli pystytetty esiintymilava, jossa illalla esiintyi joku dj-ryhmittymä. Aika vaikea oli kuvitella samanlaista tapahtumaa esim. Savonlinnaan, joka väkimäärältään on kuitenkin paljon isompi. Lauantaina lavalla oli useampi islantilainen bändi "kaikki parhaat 80- ja 90- luvuilta". En jäänyt sen enempää kuuntelemaan musiikkia kun ei ollut mitään poikkeuksellisen hyvää mutta pakko oli ihmetellä väkimäärää konsertissa, kuvan ulkopuolelle jäi aika paljon porukkaa.






Perjantaina ohjelmassa oli myös ghost walk kaupungin vanhimmassa osassa. Kadulta oli sammutettu valot ja taloissa oli vähän aavemainen valaistus. Kadulla vaelteli enemmän ja vähemmän maskeerattuja haamuja tyhjin katsein. Väkeä oli ihan mahdottomasti liikenteessä ja kadunpätkä jossa aaveet vaeltelivat oli melkein kilometrin pituinen. Todella erikoinen mutta aika viihdyttävä tapahtuma. Maskeissaan olleita ratsastajia oli viisi tai kuusi ja melkein törmäsin hevosiin kun keskittyneenä otin kuvia pimeässä.






Lauantaina samassa mäessä jossa konsertit olivat oli islantilainen ruokatapahtuma. Tarjolla oli maistiaisia niin kalasta kuin simpukoistakin ja monenlaisia ruokia oli näytillä. Sunnuntaina tätä täydensi vielä kansainvälinen ruokatapahtuma jossa tarjolla oli yllättäen ruokaa muualta päin maailmaa. Omat suosikkini olivat kylmä punajuurikeitto ja skonssit, siis erikseen nautittuna.

Viikonlopulla oli vähän sellainen olo että joka paikassa tapahtui jotain. Sunnuntaina ruokien maistelun jälkeen päädyimme viereiseen museoon, missä grönlantilainen herra ompeli kajakkia ja ovensuussa oli jääkarhu. Näyttelyssä oli ilmesesti muitakin gröönlantilaisia juttuja mutta keskityin kyselemään kanootista ja kohta oli jo kiire seuraavaan paikkaan. Kanootti oli mahdottoman hieno, pitää käydä katsomassa sitä valmiinakin ja siinä samalla muukin näyttely.





Sunnuntaina oli yliopiston 25-vuotissynttärit, siis juhlaa kerrassaan. Meiltä jäi mm. pääministerin juhlapuhe väliin ruokatapahtuman takin. Yliopistolla nautimme vain kakkua, grillattu turska ja hodarit jäivät valitettavasti väliin. 

Tapahtuma oli vähän yllättäen juhlapuheita lukuunottamatta suunnattu lapsille. Hauskojen tiedekokeilujen lisäksi tarjolla oli sairaanhoitajaopiskelijoiden pyörittämä nallesairaala. Aika surkeilta näyttivät monet eläimet.




Kotiinviemisiksi otimme vielä suuren määrän ilmapalloja kun maanantaina juhlittiin yhden vaihtarin synttäreitä. Veimme kämppikseni Dominikan kanssa pallot ensin kotiin sunnuntaina ja maanantaina vähän myrskyisemmässä säässä juhlapaikalle. Kun muuten juhlien puitteet olivat aika koruttomat olivat pallot mukava lisä.



maanantai 3. syyskuuta 2012


Akureyri on vajaan 18 000 asukkaan kaupunki Pohjois-Islannissa. Se on  maan suurin kaupunki pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja ehkä siksi kokoaan isomman tuntuinen. Lähiaikoina täällä on juhlittu kaupungin 150-vuotis synttäreitä ja tuntuu että koko ajan on ollut jotain tapahtumaa. Juhlat huipentuivat lauantaina isoon ilotulitukseen ja todennäköisesti liikkeellä oli vähän enemmän väkeä kuin täällä on asukkaita. Kaupunki on vähän kuin lahdenpohjukassa, ikäänkuin joku kasa vuoria olisi revennyt keskeltä kahtia ja molemmille puolille olisi jäänyt omansa. Meri on siis vieressä mutta paikka on suojaista, tosin aika tuulinen. 






Näkymä satamasta päin. Kuten arvata saattaa on maasto aika mäkistä. Ympäristö on kaunis ja nyt on sattunut pari aurinkoisempaakin päivää. Ensimmäiset päivät olivat tosi kylmiä ja tuulisia ja saivat miettimään että jäätyyköhän täällä hengiltä.



Jos joku jäi vielä ihmettelemään mitä täällä teen olen täällä jouluun asti Nordplus (samantapainen kuin Erasmus mutta vain Pohjoismaissa) vaihdossa Akureyrin yliopistossa. Syksyn opintoihin kuuluu viisi kurssia: Internatinal Relations, 4th Estate: Media History, Developing Economics, islannin kieli ja islantilainen luonto. Mulla luennot alkavat varsinaisesti vasta maanantaina eli vielä en tiedä miten paljon ne vaativat ja missä määrin ehtii nauttimaan maasta muuten. Eka viikko on ollut vasta totuttelua kaupunkiin ja muihin vaihtareihin. Nyt veikkaisin että jälkimmäinen vaatii enemmän totuttelua kun ei ole ehkä niin laumasielu. 


Lahden toisella puolella sykkii sydän. En tiedä liittyykö se synttärijuhliin vai on siellä aina mutta on aika kiva maamerkki iltaisin. Katsotaan opinko jotenkin säännöllisen kirjoittelun kun muukin säännöllinen rytmi löytyy. Erilaista säännöllisyyttä täällä tulee pakostakin kun kaupunki on niin mäkinen tulee hyötyliikuntaa paljon. Muutama vaihtari veikkaili että tästä tulee hyvä detox kuuri kun alkoholi on niin kallista mutta mulle tästä tulee hyvä kuntokuuri.