Viimeiset viikot hurahtivat ohi aika vauhdilla, nyt kuin huomaamatta olen jo junassa Savonlinnaan joulunviettoon. Yritän palata vielä viimeisiin tunnelmiin myöhemmin, nyt vähän joulua väliin. Kuvassa on kirjakaupan seinään Reykjavikissa heijastettu liikkuva Jólakötturinn. Tämä jouluinen kissa vie mennessään lapset, jotka eivät ole saaneet ollenkaan uusia vaatteita jouluksi. Tarina tässä takana on ilmeisesti se, että ennen työt tehtiin valmiiksi ennen joulua ja laiskat eivät saaneet palkkioksi vaatteita, eli kissa vei siis laiskat työläiset. Joulukissa syö kai itsekin lapsia, mutta sen tarkoituksena on viedä lapset Grýlalle, jólasveinarien äidille, joka sitten syö lapset. Näistä valloittavista hahmoista löytyy aika hyvin tarinaa englanniksi ainakin täältä ja täältä.

Jouluntoivotuksena liitän tähän Jóhannes ur Kötlumin (kääntänyt Vignir Jónsson) runon Jólin koma eli joulu tulee. Turvallista joulua kaikille, toivottavasti kissa ei vie. 

You all know the Yule Cat 

And that Cat was huge indeed. 

People didn't know where he came from 

Or where he went.

He opened his glaring eyes wide, 

The two of them glowing bright. 

It took a really brave man 

To look straight into them.

His whiskers, sharp as bristles, 

His back arched up high. 

And the claws of his hairy paws 

Were a terrible sight.

He gave a wave of his strong tail, 

He jumped and he clawed and he hissed. 

Sometimes up in the valley, 

Sometimes down by the shore.

He roamed at large, hungry and evil 

In the freezing Yule snow. 

In every home 

People shuddered at his name.

If one heard a pitiful "meow" 

Something evil would happen soon. 

Everybody knew he hunted men 

But didn't care for mice.

He picked on the very poor 

That no new garments got 

For Yule - who toiled 

And lived in dire need.

From them he took in one fell swoop 

Their whole Yule dinner 

Always eating it himself 

If he possibly could.

Hence it was that the women 

At their spinning wheels sat 

Spinning a colorful thread 

For a frock or a little sock.

Because you mustn't let the Cat 

Get hold of the little children. 

They had to get something new to wear 

From the grownups each year.

And when the lights came on, on Yule Eve 

And the Cat peered in, 

The little children stood rosy and proud 

All dressed up in their new clothes.

Some had gotten an apron 

And some had gotten shoes 

Or something that was needed 

- That was all it took.

For all who got something new to wear 

Stayed out of that pussy-cat's grasp 

He then gave an awful hiss 

But went on his way.

Whether he still exists I do not know. 

But his visit would be in vain 

If next time everybody 

Got something new to wear.

Now you might be thinking of helping 

Where help is needed most. 

Perhaps you'll find some children 

That have nothing at all.

Perhaps searching for those 

That live in a lightless world 

Will give you a happy day 

And a Merry, Merry Yule.

Nyt on matkailtu Mývatnilla oikein urakalla. Teimme suomalaisvoittoisella porukalla kaksi erillistä retkeä Myvatnille, reilu pari viikkoa sitten ja viime viikonloppuna. Maisemat oli huikeita ja oli hauska nähdä ero syksyiseen. Goðafoss oli aivan lumisena, veden turkoosi väri oli todella kaunis. 

Alempi kuva samasta kohtaa toiseen suuntaan.

Lunta oli paikoitellen tosi paljon. Kun valoisaa oli vain hetki ja joka puolella on valkoista, puita kun ei ole, on tunnelma helposti aika epätodellinen.

Dimmuborgir taas oli mustavalkoisuudessaan vähän kuin piirros. Jälkimäisellä visiitillä tapasimme siellä pari jólasveinaria, paikallisia joulutyyppejä. Jos suomalainen perinteinen joulupukki ei oo kovin lempeä, niin eivät noikaan. Äitinsä on pahin kaikista, syö lapsia. Jos jos lapset ei saa yhtään uutta vaatetta jouluksi niin joulukissa tulee ja vie lapset Grýla-äidin luo, joka pistää ne poskeensa. Akureyrin keskustassa oli varmuuden vuoksi sellainen parimetrinen joulukissa tästä muistuttamassa. 

Ekalla reissulla kävimme kahdessa luolassa uimassa, Stóragjássa vähän kehotuksista huolimatta. Ylempi kuva luolan suuaukolta, tuosta alasmennessä apuna pitää käyttää lyhyttä köyttä. Alempi kuvassa viimenen kylpijä on suuaukon kohdalla, tuolla lunta oli aivan valtavasti. Toisessa luolassa, Grótagjássa, vesi oli lämmintä niin että siellä jaksoi liota vähän pidempäänkin.

Lisäksi kävimme katsomassa Námafjall hvenirit, siis kiehuvat mutakuopat. Haju oli tällä kertaa vähemmän tyrmistyttävä, onneksi. 

Yritimme mennä myös tulivuori Kraflaa katsomaan mutta jätimme matkan kesken kun lunta oli vähän liikaa tiellä.

Aurinkoa ei Akureyrissa ole näkynyt hetkeen, välillä tällaisia ihmeellisiä valolaikkuja on voinut havaita. Päivän pituus oli maanantaina 3 h 9 min. 

Jouluvalmistelut jäivät vähäisiksi, mutta pipareita leivoin. Piparitaloa tehdessä poltin sormen sokeriin, jostain perinteistä pitää pitää kiinni.

Tiistaina saavuin Reykjavikiin. Matkalla sää oli mitä kaunein, valoa riitti puoleen matkaan niin että vielä ehti ihastelemaan maisemia. Reykjavikissa pyörin vielä perjantaihin asti ja launtaina pitäisi hypätä koneeseen kotia kohti. Vielä pitäisi virittää oma mieli ymmärtämään se.

Tunnelmapaloja vaihdosta videon muodossa täältä.

Olin etelänmatkalla marraskuun lopussa. Hyppäsimme yhden kämppikseni kanssa bussiin Akureyrista ja näppärästi kuuden tunnin päästä saavuimmekin jo Reykjavikiin. Siellä meitä odotti Hanna. Harjoittelin hankalan asiaakkan roolia, joka onneksi päätyi siihen että saimme lopulta vuokrattua auton ilman tuhkavakuutusta. Iltapäivän ratoksi suuntasimme Blue Lagooniin. Maanantai-iltana illan hämärtäessä paikka oli oikein kiva, meidän lisäksi siellä oli vain kourallinen väkeä. Tämä on etuna kun matkailee täällä sesonkiajan ulkopuolella: vaikka kyseessä olisi yksi maan suosituimmista turistipaikoista ei siellä ole ryysis, monissa paikoissa saa olla melkein yksin. Tällaiselle ihmisvihaajalle tuollainen passaa hyvin.

Tiistaina suuntasimme auton nokan kohti etelää. Pysähtymispaikkoina oli muutama vesiputous, suuntana jäätikkölaguuni kaakossa. Säät suosivat meitä matkallamme kun vettä ei juurikaan satanut ja tuuli oli aika maltillista. Valoa on niin vähän että kuvista ei oikein tule mitään, mutta ehkä näistä osasta välittyy vähän tunnelma. 

Ekat stopit olivat Seljalandsfoss ja Skógafoss (kuvassa). Seljalandsfossin putouksen takana kulkee polku niin, että putouksen taakse voi kiertää. Kun putouksista roiskuaa tuota vettä kaikkialle oli polku tuolloin niin jäässä ,että ei sinne harmillisesti uskaltanut mennä. Näissä pääsi kuitenkin kivasti sellaiseen vesiputouksen tunnelmaan kastuessaan roiskeista. Sateenkaaret jäivät tällä kertaa näkemättä, aurinko näyttäytyy aika harvoin tuon pilviverhon takaa.

Vesiputousten jälkeen meninne jäätikköä ihmettelemään. Mýrdalsjökullin kielekkeellä Sólheimajokullilla kävin lokakuussa, mutta nyt se näytti aivan erilaiselta. Nyt jäätikön sinisyys tuli paljon paremmin esille. Paikka näytti myös aika erilaiselta ja oli hämmentävää huomata miten nopeasti jää sulaa ja maisema muuttuu. 

Olimme yötä keskellä ei mitään, hostellissa joka ei varsinaisesti ollut auki. Hostelli Hvoll sijaitsee lähimmästä Kirkjubæjarklausturin kylästä n. 25 km itään, seuraava asutuskeskus onkin sitten n. 200 km päässä idässä oleva Höfn. Hostellin respa oli omistajapariskunnan olohuoneen jatkeena ja tiskillä tervehti irvistävä täytetty naali, kaverinaan liuta täytettyjä lintuja. Olin varannut hostellin etukäteen, jolloin kävi ilmi että se tosiaan ei oo auki tuolloin, mutta heistä oli aivan ok että tulemme silti. Paikka oli siisti ja ainoa yllätys oli kun illalla talon viereen tuotiin tarpeet uuteen kattoon. 

Kun illalla saapuessamme oli jo pimeää oli jännään nähdä aamulla maisemat. Ylempi kuva on etuoven edestä, alempi talon takaa. 

Matka hostellilta jatkui vielä pidemmälle itään ja matkalla saimme ihastella useampaan otteeseen vuorilta levittyvää Vatnajökullia. Jos täällä näkee monenlaisia hienoja maisemia niin kyllä tuo sininen jäätikkö on musta ehkä sykähdyttävimpiä. 

Matkan varrella oli jälkiä monista Islannin tuhoisimmista purkauksista vaikka itse tulivuoria ei aina jäähuippujen alta osannutkaan tunnistaa. Vatnajökullin alla sijaitseva Grímsvötn tulivuori ja samaniminen jäätikön alla oleva järvi ovat aiheuttaneet suurta tuhoa viimeksi 1996, kun purkauksen jälkeen jökullhlaup eli jäätikköjokitulva vei mennessään viisitoista kilometriä ykköstietä. Tien viereen on jätetty rippeet yhdestä sillasta, mistä voi hyvin kuvitella miten tuhoisa tuollainen valtava tulva on. Siihen taitaa olla syynsä miksi tällä alueella on tosi vähän asutusta.

Määränpäänä ollut jäätikkölaguuni Jökulsárlón oli hämmentävän kaunis mutta myös pohjattoman surullinen paikka. Laguuni kasvaa koko ajan jäätikön sulaessa. Tuolla, kun jääkimpaleet huuhtoutuvat mereen, on sulaminen aika käsinkosketeltavaa. Ihmetellessämme paikkaa vyöryi sumu päälleemme ja tunnelma oli kerrassaan epätodellinen.

Laguunista lähdimme takaisin Reykjavikia kohti. Matkalla pysähdyimme silittelemään hevosia Systarstrapin kupeessa, lähellä hostelliamme.

Toinen maamerkki tulivuodenpurkauksista on Eldhraun (tai Skaftáreldhraun), 25 km pitkä laavapelto. Tämä laavapelto on syntynyt Eldgján vuoden 930 kieppeillä olleesta purkauksesta, jossa laavaa oli enemmän kuin missään, sekä Lakin tulivuorenpurkauksessa 1783-1784. Lakin tuhoisassa purkauksessa laavan ja tuhkan lisäksi kaasuja purkautui ilmakehään niin, että vaikutukset tuntuivat ainakin pohjoisella pallonpuoliskolla viilentäen sitä. Islantilaisista viidesosa kuoli nälkään ja kaasujen vaikutuksista ja tälle ajalle on oma nimityksensäkin, móðuharðindin.

Tätä laavakenttää näkyy muuallakin maassa mutta tämä on epätodellisen suuren tuntuinen, se vaan jatkuu ja jatkuu.  

Kuolema näyttää olevan tässä kantavana teemana. Länteen ajaessa pimeys laskeutui, mutta tämän hautausmaan ohi ajaessa meidän oli pakko pysähtyä. En tiedä mitä näillä tyypeillä on ollut mielessä kun ovat koristelleet hautaristit jouluvaloilla, mutta ihan en ole niiden kanssa samaa mieltä siitä, onko tuollainen fiksua. Valitettavasti ei ollut myöskään ainoa paikka jossa tämä mahtava ajatus oli keksitty. Siihen loppui se maisemien runollisuus.

Täällä alkaa olemaan lopun tuntua ilmassa, valitettavasti. Viimeisellä luennolla johon osallistuin olimme opintomatkalla koetilalla, jossa tehtiin kokeita puuntaimille ja muille kasveille niiden pakkasenkestävyydestä. Vaikka jutut aiheesta olivat mielenkiintoisia oli katsottavaa vähän, joten lisäksi menimme katsomaan viereisen tilan lampaita. Ne eivät voineet juosta karkuun niin kuin lampaat isoissa aitauksissa, mutta eivät nuokaan oikein rapsuttelusta innostuneet. Olivat olleet juuri kerittävinä niin aika  pieniltä näyttivät.

Täällä on jotenkin hämmentävän valkoista kun taivas on pilvessä ja lunta on kaikkialla. Nyt viimeisen viikon aikana on ollut vähän lämpimämpää ja lunta ei ole juurikaan satanut joten kadut on jo aika nuhjuisessa lumessa. Muuten on täällä on usein ollut todellinen talven ihmemaa. 

Kuvat alla on kauppamatkalta edellissunnuntailta. Tuntuu että lunta satoi monta viikonloppua peräkkäin reilusti, nyt viime viikonloppu oli onneksi selkeämpi. Vähän tuntui siltä, että asuisi aivan korvessa kun kävelin kotiin moottorikelkan jälkiä pitkin. Kuvat ovat menomatkalta, tuntui että sama reitti kauppakassien kanssa olisi ollut liian voimien ponnistus. 

Ostin lumisäärystimet, ja tällaisina päivinä olin kovin tyytyväinen hankintaani. Ainakin tuon värisillä erottuu ulkona kun paistavat vielä niin puhtaina hangessa. Vaikka kotoa lähtiessä pariin otteeseen tuntui että ovatko liioittelua, mutta jos lunta sataa pari päivää putkeen ovat aivan hyvät auraamattomille kävelyteille.

Myös lumiukon tekoa harjoiteltiin. Kun tuo kuono alkoi olemaan jo melkein valmis tuli puolalainen kämppis ihmettelemään, että näyttää aivan sellaiselta puolalaiselta piirretyltä, muminekilta. Ennen kuin ehdin korjaamaan tuota alkuperämaata oivalsi hän sen itsekin. Muumi oli meille kuitenkin varsin lyhytaikainen kaveri kun koko yön satoikin sitten vettä ja aamulla vain alavartalo oli jäljellä.

Joulu otetaan täällä aika vakavasti, ainakin mitä kauppoihin tulee. Joulusuklaat ovat ilmestyneet jo ajat sitten kauppoihin ja kaikkiin tuotteisiin maidosta juustoon voidaan lisätä jotain jouluista, jos ei muuten niin ainakin nimeen. Jouluskyr oli aivan todella pahaa, ja yhdestä huonosta kokemuksesta lannistuneena olen yrittänyt välttää näitä joulujuttuja muuten. Joulu ehkä innostaa myös siksi vielä normaalia vähemmän että se tietää kotiinpaluuta, johon ei nyt olisi ollenkaan kiire kun vastahan tänne pääsi asettumaan. 

Joulu näkyy myös katukuvassa älyttömänä määränä jouluvaloja. Etenkin räystäiden koristelu ja ikkunoiden ympäröinti näyttää olevan muodissa. Mun makuun näitä valoja on kyllä aivan liikaa ja liian värikkäitä. Jotkut, kuten tuo kuusi, on ihan kivojakin mutta monessa paikassa tuntuu että noiden valojen kanssa mennään aivan överiksi. Vuonon toiselle puolelle on ilmestynyt uudestaan siellä syksyllä ollut sykkivä sydän, se on kyllä ihan hieno.

Vaikka kaupungissa ollaankin ja valoa kaduilla tekee tuo luonnonvalon puuttuminen vähän tiukkaa. Tämä on toki vähän pohjoisemmassa kuin mihin olen tottunut, mutta myös jatkuva pilvisyys verottaa valoa. Tänään matkasin yliopistolle puoli kahden aikaan ja laskeva aurinko näyttäytyi jossain pilvien takana, oikein ihmetytti tuo valon määrä. 

Nyt vielä viimeisten koulutöiden kimppuun ja sitten opinnot täällä on ohi.