Nyt ensimmäiset kurssit koulussa on jo ohi. Opiskelin tämän aikaa myös islannin kieltä ja harmittaa kun opinnot loppuivat niin lyhyeen. Vaikka kieltä ymmärtää ainakin ajoittain vähän tuntuu että ei itse oikein osaa sanoa mitään. Kieli ei ole helppo, mutta kun kun itsellä pohjalla on ruotsi ja saksa ei se mitenkään mahdotonta. Ja kun onnekseen ei muista kummankaan kielen kieliopista mitään olisi toi islanti helpompi oppia puhtaalta pöydältä. Toisaalta saksan kieliopista voisi olla myös apua oppimisessa. 

Kieltä äännetään musta varsin eri tavalla kuin kirjoitetaan, toisaalta ääntämissääntöjä ei ole aivan mahdottomasti. Ääntämisen osalta ruotsista ei taas ole mitään hyötyä. Osa äänteistä on vähän haastavia, esim. ll äännetään tl, joka ei tule kyllä ihan luonnostaan. Opettaja sanoi että islantia on helpompi oppia ääntämään jos ei pelkää sylkeä vähän. Toisaalta voi sanoa että suomalaisena ääntämisen oppiminen on vähän helpompaa kuin esim. ranskalaisille kollegoille. Tuntuu että paikalliset puhuvat aika nopeasti, keskustelun seuraaminen ei useimmiten onnistu multa kovin hyvin, toki myös siksi että edes passiivinen sanavarasto ei ole kovin laaja. Suomeksi samoja sanoja on muutamia, esim. herra on ihan sama.  

Toivon että kieleen syttyisi sellainen kipinä että sitä jaksaisi opetella kotiin päästyäkin. Äsken koin kyllä palkitsevan hetken kun luin Aku Ankkaa (Andrés Önd) ja pystyin huolellisella lukemisella seuraamaan tarinaa pääosin - jee!

Lopuksi vielä toteamus että vaikka joku tätä säännöllisesti lukisikin niin mä en silti tiedä mitä muille kuuluu. Saa siis viestitellä mullekin päin, on vähän tylsää on naputella tänne itsekseen kuulematta muusta maailmasta mitään.

Tässä teillekin jotain kuunneltavaa islanniksi. 

Þú ert min

Leyfðu mér að horfa í augu þín
svo djúp og skær frá þeim ástin skín
ég vil bara vera einn með þér

Mér þér ég þrái að lifa lífinu
það gefur tilgang okkar tilveru
án þín ég veit ekki hvað biði mín

Ef þú hverfur mun ég leita þín
um veröld alla því þú ert mín
þú veist að þú getur á mig treyst

Góðir draumar segja sögur þær
að við munum eignast stjörnur tvær
ég veit þær munu skína og hreint og skært

Draumar framtíðinnar skyggnast í
það var allt fallegt ég fagna því
og veit að þú verður alltaf mín

Ef þú hverfur mun ég leita þín
um veröld alla því þú ert mín
þú veist að þú getur á mig treyst

Ef þú hverfur mun ég leita þín
um veröld alla því þú ert mín
þú veist að þú getur á mig treyst

Sävellys ja sanoitus: Helgi Júlíus Óskarsson

Näkymä huoneeni ikkunasta 26.8. klo 20:20

30.10. klo 19

5.11. klo 23:40

Koulumatkalla 26.10.

Koulumatkalla 31.10.

8.11.

12.11. klo 13:20

14.11. klo 13:20

12.9.

8.11.

Kuten kuvista voi päätellä on täällä on täällä aika talvista. Ja liukasta, jonka kunniaksi kävin eilen ostamassa piikit kenkiin, jos niillä liukastelis vähemmän. Maisema on jotenkin aivan käsittämätön: on täydellisen valkoista ja sään mukaan koko maailma vaihtaa väriä. Tätä on vaikea saada kuvattua, mutta nähtävästi kun noita kuvia laittaa rinnakkain niin erot vähän huomaa.

Valtaosa mun hereilläoloajasta on kyllä jo hämärää. Luennot on pääosin loppuneet ja aamulla ei ole tarvetta olla ajoissa missään. On mahdottoman vaikeaa nousta ennen kuin on valoisaa, jota saa jo odottaa aika myöhään. Onneksi välillä aurinkokin paistaa hetken, ettei ole pelkkää harmautta. 

Vähän alkaa olemaan lopun tuntua ilmassa kun ekat vaihtarit lähtee jo kolmen viikon päästä kotiin. On aika hidas olo, vasta aloin tutkailemaan mitä kaikkea muualla maassa voisi tehdä. Harmillista että tämä talvi ei ole ihan parasta aikaa matkailulle Islannissa, kun lumi vaikeuttaa kulkua niin. Välillä kun katsoo matkailujuttuja täällä niin tulee sellainen olo että koko maa suljetaan talveksi. Toivottavasti silti ehtisin nähdä vielä jotain muutakin täällä, siispä suunnittelemaan. 

Reykjavikista palasin puoleksitoista viikoksi pohjoiseen ennen seuraavaa matkaa. Mun ollessa poissa kaupungista oli täällä maanjäristys, 5,6 richteriä ,joka oli voimakkain alueella 34 vuoteen. Tämä oli tuntunut vähän meillä kotonakin. Syytä huoleen ei kuitenkaan ole kun täällä kaikki on rakennettu kestämään järistyksiä kai 7 richteriin asti. Noita pienempiä järistyksiä on täällä ollut nyt tosi paljon ja alueella on edelleen varoitus siitä että isompikin saattaisi tulla. Mutta ne parin richerin järistykset eivät täällä tunnu, kun järistykeskus on niin kaukana. Jos kiinnostaa katsoa niin havainnot niistä löytyy täältä, ja Akureyri on siis lähellä tuota Tjörnes fracture zonea. Tuosta isomman varoituksesta kuulin ekana suomalaisista medioista, eli ei ole hirveän merkittävä asia täällä arjessa.

Ylläoleva kuva on koulumatkalta 31.10. Tänne tuli siis talvi. Viime viikolla se tuli kuitenkin rysäyksellä kun lunta alkoi tuiskuttamaan muistaakseni maanataina tai tiistaina. Torstaina tarkoituksena oli suunnata takaisin Reykjavikiin kun Annika tuli käymään Islantiin. Keskiviikkona lunta tuli ja tuli vaan. Iltapäivällä sain suomalaiselta täällä asuvalta tytöltä (jonka kyydissä olin menossa Reykjavikiin) soiton, että jos aiotaan mennä on syytä lähteä nyt, kun lumimyrsky lähestyy pohjoista. Minut pääsi yllättämään että pystyin tällaiseen spontaaniuteen kun kahden tunnin päästä olimme jo matkalla ja mulla ei ollut majapaikkaa yhdeksikään yöksi. 

Tämän jälkeen voin sanoa että olen kokenut islantilaisen lumimyrskyn. Aiemmin mulle siis kerrottiin, että ennen kuin olen kokenut sen, en ole kokenut Islantia ollenkaan. Onneksi tämä kokemus oli lämpimässä autossa niin, että ratin takana oli onneksi luotettavampi kuski kuin minä. Takapenkillä matkaseuranani oli 4-vuotias islantilaistyttö, joka oli ihan mielenkiintoista. Kun täällä ei teiden varressa ole puita mistä katsoa miten kovaa tulee oli sitä vähän vaikea ymmärtää. Alkumatkasta ei kuitenkaan edes seuraavaa tiekeppiä näkynyt aina lumipyryltä. Oli mahdotonta arvata millaisissa maisemissa ajettiin kun parhaimillaankin näkyi vain tie, aina ei sitäkään. Tienvarressa olevat näytöt lupasivat paikoitellen tuleville taipaleille yli 30 m/s tuulta. Selvisimme tästä matkasta onneksi ehjin nahoin. Tässä vaiheessa kehotettiin jo koko maassa siihen että turhaan ei lähdettäisi mihinkään ajamaan. Hurjinta keliä luvattiin kaakkoon, kun ennustusten mukaan tuuli voi olla puuskittain 55 m/s. Varmaan ihan hyvä ettei tarkkaan tiedä millainen tuuli matkallamme todellisuudessa oli.

Matkan aikana selvisi myös että ainakin ekaksi yöksi majapaikka löytyy Annikan hostellista, joka aiempien tiedustelujen mukaan oli täynnä. Ekan yön jälkeen tilaa löytyi toiseksikin yöksi (hostellissa oli vähän markkinoiden henkeä) ja lopun ajan yövyin juuri Reykjavikiin muuttaneen suomalaispojan luona. Syynä hostellin löytämisen vaikeuteen oli Airwaves musiikkifestari, joka täytti kaupungin. 

Alunperin meillä oli tarkoitus lähteä Annikan kanssa etelään, mutta jo alkuviikosta näytti siltä että myrsky estää sen. Kaupungissa oli valtavasti tapahtumia, maksullisten festarikeikkojen lisäksi ilmaistapahtumia oli kai nelisen sataa. Mun pitkä viikonloppu kaupungissa oli hyvin suomalaisvoittoinen, mikä oli tauon jälkeen oikein hauskaa. Koska keskustan alue on tosi pieni törmäsi siellä useampaan otteeseen tuttuihin, mikä tuntui hassulta kun ei niitä tuttuja siellä niin kauhesti ollut. Kiersimme jonkun verran keikkoja, vaikka monissa ehkä jutustelu ja ravintolan häly saivat muusikin jäämään taka-alalle.

Kaikista eniten viikonloppua leimasi kuitenkin tuuli. Perjantaina, kun olin vaihtamassa majapaikkaa niin liikuin koko päivän rinkan ja repun kanssa. Tämä ei ollut ehkä paras vaihtoehto kun tuuli oli myrskytuulen luokkaa. Kävimme perjantaina myös uimassa eli lillumassa. Vaikka altaiden vieressä oli tuulensuoja oli pienissä lämpimissä altaissakin pientä aallokkoa ja koko ajan yritti olla niin paljon veden alla kun pystyi kun tuuli oli aika kylmä. Valitsimme kai sen ainoan paikan jossa on katto varsinaisen uima-altaan päällä eli Sunhöllinin Barónstígurilla. Kolmen kilometrin kävely hostellilta uimahallille oli koettelemus kun tuulessa ei meinannut päästä eteenpäin. Noin kilometrin matka uimahallilta syömään oli ehkä vielä jännempää, en meinannut pysyä tiellä kun tuuli melkein vei mennessään. Vaikka emme kävelleet rannassa oli hiuksissa ja naamassa suolakerros tyrskyjen takia. Hurjaa, sanon minä.

Tasoituksen vuoksi sunnuntaina ilma oli mahdottoman hyvä, aurinko paistoi ja tuuli oli kaikonnut kokonaan. Vuokrasimme auton ja suuntasimme katsomaan niitä suosituimpia turistipaikkoja Reykjavikin ympäristössä eli Þingvellir, Geysir (tai varsinaisesti siis Strokkur) ja Gullfoss. Nämä kuvat Þingvelliriltä olivat minulle päivän ainoat, muutenkin kamera unohtui enemmän laukkuun viikonlopun aikana. Olisi varmaan karannut tuulen mukana jos olisi ottanut sen esille. 

Kuvassa kiiruna Þingvellirillä. Ei tajunnut lintu sitä, että oli juuri yksi niistä neljästä viikonlopusta kun sitä ois saanut metsästää joulupöytään. 

Maanantain paluumatka meni nukkuessa. Maisemat olivat pohjoisessa vähän erilaiset kuin lumettomassa etelässä: Akureyrissa tuli suunnilleen metri lunta. Kun pääsimme kaupunkiin oli osa siitä sulanut, lämpöasteita oli kymmenen ja satoi vettä. Siinä hetkessä oli erityisen helppo ymmärtää niitä monsteriautojen omistajia.

 

Festarien jälkimainingeissa vähän islantilaista musiikkia, Of Monsters and Men. Ehkä vähemmän islantilaisen kuuloista, mutta on nyt maan uusi ylpeys. Tämä taltiointi on viime vuodelta KEXistä. Olin jonossa ilmaskeikalle, mutta ainakin puoli tuntia liian myöhään, niin keikka jäi multa väliin. 

Lauantaina kävimme äänestämässä suurlähetystössä. Multa tosin melkein jäi väliin kun en ottanut passia mukaan, ei tullut mieleen että ajokortti ei olisi pätevä tapa todistaa henkilöllisyyttään. Onneksi armo kävi oikeudessa ja sain äänestää. Muutenkin tilanne oli aika rento, suurlähetystö pieni ja tunnelma rento. Vaalikahvien sijaan menimme hummerikeitolle. Matkalla bongasin nämä unelmieni rumat koirat.

Kuva keskustassa olevasta skeittipaikasta. 

Muuten olo Reykjavikissa oli aika hortoilua, mikä oli ihan kivaa. Kävimme testaamassa yhden pienemmän uima-altaan ja olimme vaan. Kulttuurikokemuksena oli islantilainen elokuva Djúpið, The Deep. Elokuva pyöri Akureyrissakin mutta ilman tekstejä, tältä osin Reykjavik oli parempi paikka. Kun menimme saliin ei siellä ollut ketään katsomassa onko meillä liput eikä myöskään muita katsojia. Sali oli pienin jonka minä olin nähnyt ja elokuvan alkaessakin meitä oli siellä ehkä viisitoista. Alussa pääsi vähän yllättämään Puhdistuksen traileri, joka oli kokonaan suomeksi, edes mainostekstejä ei ollut raaskittu kääntää. Itse elokuva oli ihan mielenkiintoinen, ei varmaan mikään unohtumaton mestariteos mutta ei missään nimessä huonokaan. Tarina perustuu tositapahtumiin 80-luvulla kun erään onnettomuudessa olleen kalastusaluksen yksi miehistön jäsen selviää uituaan useita kilometrejä talvisessa meressä ja sitten vielä käveltyään pakkasessa asutuksen luo. En ollut nähnyt aiemmin yhtään islantilaista elokuvaa, en edes samaisen ohjaajan eli Baltasar Kormákurin 101 Reykjavikia, joten se itsessään oli ihan mielenkiintoista. 

Elokuva taisi olla perushinnaltaan vähän halvempi kuin kotona. Sen sijaan opiskelija-alennus elokuvassa oli mukava yllätys. Muutenkin tuntuu että alennusta saa ihan ihmeellisistä jutuista ja vielä kertaakaan kukaan ei ole kysynyt mitään opiskelijakorttia. Tuntuu että monet asiat ei oo niin turhantarkkoja, siis ihan hyvässä mielessä näin. 

Elokuvan jälkeen menimme Tíu Dropar nimiseen kahvilaan kaakaolle. Tuntuu että kaupungissa on tosi paljon kivoja kahviloita, tuo on yksi suosikeistani ja erityisen mukavaa on että kahvilamainen paikka oli tuolloin lauantaina yhteen asti yöllä auki. Helsingin kahvilat vink vink, eipä sitten tarviis miettiä mistä saisi kakkua illalla yhdeksän jälkeen. Kahvilassa oli myös live-musiikkia ja jotenkin musta alkaa tuntumaan että en vaan aina ihmeellisesti satu paikalle kun tuollaisia on, vaan että niitä on tosi paljon.

Kävimme turisteina myös kirkon tornissa katsomassa maisemia. Kun koko syyskuun valitin huonosta säästä en ollut Pinjan vierailun aikana kovin uskottava. Koko kahden viikon aikana satoi yhtenä päivänä, silloinkin vain osan päivästä. Muuten oli vaan sellaisia kauniin kuulaita syyspäiviä. Tosin lokakuussa muutenkin säät suosivat, ei ollut ollenkaan niin lohduttoman oloista kun välillä syyskuussa. 

Takana Hallgrímskirkja ja edessä Leif Eírikssonin patsas, varmaan ne kuvatuimmat turistijutut kaupungissa. Kuvat yllä on otettu tuolta kirkontornista. 

Toinen varmaan kuvatuimmista paikoista on Tjörnin, keskustassa oleva lampi. Tämä kuva on Pinjan ottama. On ilmeisesti suosittu paikka ruokkia lintuja, joita tuolla riittää, kun reunalla on ohjeet miten ruokkia muita niin että lokit jäävät ilman. Lampi on aivan keskustassa ja sen päädyssä on kaupungintalo (Ráðhús) sekä vieressä Alþingi. Täällä kaikki hallinnolliset rakennukset tuntuu tosi pieniltä ja vaatimattomilta.

Keskusta on Reykjavikissa varsin pieni. Kaupunki on viime vuosikymmeninä kuitenkin suunniteltu pääosin autollisille sillä kaikki normaalit kaupat on ilmeisesti jossain isojen autoväylien päässä. Tämä tekee tietysti keskustasta viehättävän mutta voisi olla vähän ärsyttävää jos siellä asuisi. Aihetta liipaten uusimmassa Grapevinessa (paikallinen vastine City-lehdelle, mutta parempi ja englanniksi) oli Hallgrímur Helgasonin juttu islantilaisesta arkkitehtuurista, jota en itsekään nyt vielä kauhesti kehuisi. "In only fifty years it went from being a lovely little harbour town to becoming a concrete monster tied up by motorways ... Reykjavik looks like Rønne på Bornholm surrounded by Los Angeles". Ihan osuvaa, valitettavasti. Onneksi turistina voi nauttia lähinnä siitä viehättävästä osasta. 

Melkein pääsi unohtumaan tässä välissä koko blogi. Kun kuukausi sitten tuntui siltä että täällä eli jotenkin poikkeuksellisen säännöllistä elämää on tuo ajatus ehtinyt jo viime viikkojen aikana kadota. Pinja oli täällä ensin kaksi viikkoa kyläilemässä, sitten puolitoista viikkoa koulua joka lähestyy loppuaan ja sitten pitkä viikonloppu Reykjavikissa. Nyt koulua on jäljellä periaatteessa kaksi viikkoa mutta luentoja vain kaksi viikossa, lähinnä siis kaikkien (vielä tekemättömien) töiden palautuksia. Nyt voikin sitten rehkiä koko syksyn edestä. 

Mutta muuhun asiaan. Lähdettiin Pinjan kanssa Reykjavikiin paikallisen kimppakyytisivuston kautta löytyneellä kyydillä torstaina 11.10. (oho, onpa aika mennyt nopeasti) Kaupungin kadut olivat taas aivan jäässä, joka ehti toistumaan pari kertaa ennen kuin lumet tulivat. Viehättävä ilmiö: kaikki kadut mäkisessä kaupungissa aivan peilijäässä, lunta ei missään. Onneksi tästä jotenkin ihmeen kaupalla selvittiin useampana päivänä ehjänä. Vaikka kyytinä ei ollut mikään paikallinen monsteriauto eikä edes jeeppi selvittiin matkasta hyvin. Tämän maan pienuus jotenkin havainnollistui mennessä kun auton kyytiläisenä oli sattumalta myös yksi harvoista islantilaisista joita tunnen yliopistolta. Kun Reykjavikissa hypättiin autosta ulos oli hostellin edessä yksi meidän vaihtareista kavereidensa kanssa. Sää menomatkalla oli kaunis ja kun ekaa kertaa menin tietä pitkin etelään oli maisemissa aika paljon ihmeteltävää. Käsittämättömän kaunista. 

Reykjavikissa ekan päivän ohjelma oli jäätikkö. Olimme varanneet törkeän kalliin jäätikkökävelyn kun sinne ei oikein yksin kannata lähteä ilman kokemusta. Aamulla meidät noudettiin hostellilta ja parin tunnin ajomatka taittui nopeasti, vielä ei ole päässyt kyllästymään näihin maisemiin. Määränpäänä oli Mýrdalsjökullin kieleke Sólheimajökull.

On Eyjafjalljökullin viereinen jäätikkö niin ihan puhtaan valkoista ei tuossa reunalla ollut, aika paljon tuhkaa ja hiekkaa joka paikassa. En toki tiedä miltä siellä pidemmällä näytti mutta veikkaisin että noilla pakenevilla reuna-alueilla on vähän eri näköistä. Oppaita oli meidän pikkubussilliselle kaksi. Ennen jäätikölle menoa varustauduttiin kunnolla: kypärä, valjaat, jääpiikit ja jäähakku. Oppaat olivat senkin puolesta hyvät että päivän aikana oppi paljon jäätiköstä, tosin nyt tuntuu että valtaosa tiedosta ehti jo unohtua. Valitsemamme retki oli asteikolla 1-5 ilmoitettu vaikeustasoltaan kolmoseksi. Tästä seuraakin vinkki kaikille matkailijoille: kannattaa valita jotain vähän haastavampaa. Toki usein ongelmana on että haastavampi tarkoittaa kalliimpaa. En lähtiessä jotenkin ajatellut sitä että tässä on niin paljon eroja, mutta nyt yhtä kokemusta rikkaampana voin sanoa että etelemästä kotoisin olevat saattavat nähdä tuon tasaisella jäällä niiden piikkien kanssa kävelyn jo haastavana, vaikka se ei itselle sitä ollutkaan. Ehkä vähän enemmän haastetta oisin reissulta siis kaivannut, vaikka mukavaa oli jäätikköä päästä näkemäänkin. 

Jännitysosio oli tämä lyhyt kiipeilyosa. Seinämä ei paljoa jatku kuvan alapuolelle mutta oli mukava päästä kokeilemaan tällaista, mielelään yrittäisin uudelleenkin vähän pidemmälti. 

Yhdenlaista avaruusmaisemaa. Jäätikkö selän takana, kuva otettu kohdasta jossa vielä varmaan parikymmentä vuotta sitten oli kymmeniä metrejä jäätä.  

Kotimatkalla kävimme katsomassa Skógafoss. Muuten maisemien katselu jäi kyllä vähän vähäiseksi kun kuitenkin ulkona vietetty päivä ja pimenevässä illassa tasaisesti hyrisevä auto saivat nopeasti nukahtamaan.