Viimeiset viikot hurahtivat ohi aika vauhdilla, nyt kuin huomaamatta olen jo junassa Savonlinnaan joulunviettoon. Yritän palata vielä viimeisiin tunnelmiin myöhemmin, nyt vähän joulua väliin. Kuvassa on kirjakaupan seinään Reykjavikissa heijastettu liikkuva Jólakötturinn. Tämä jouluinen kissa vie mennessään lapset, jotka eivät ole saaneet ollenkaan uusia vaatteita jouluksi. Tarina tässä takana on ilmeisesti se, että ennen työt tehtiin valmiiksi ennen joulua ja laiskat eivät saaneet palkkioksi vaatteita, eli kissa vei siis laiskat työläiset. Joulukissa syö kai itsekin lapsia, mutta sen tarkoituksena on viedä lapset Grýlalle, jólasveinarien äidille, joka sitten syö lapset. Näistä valloittavista hahmoista löytyy aika hyvin tarinaa englanniksi ainakin täältä ja täältä.

Jouluntoivotuksena liitän tähän Jóhannes ur Kötlumin (kääntänyt Vignir Jónsson) runon Jólin koma eli joulu tulee. Turvallista joulua kaikille, toivottavasti kissa ei vie. 

You all know the Yule Cat 

And that Cat was huge indeed. 

People didn't know where he came from 

Or where he went.

He opened his glaring eyes wide, 

The two of them glowing bright. 

It took a really brave man 

To look straight into them.

His whiskers, sharp as bristles, 

His back arched up high. 

And the claws of his hairy paws 

Were a terrible sight.

He gave a wave of his strong tail, 

He jumped and he clawed and he hissed. 

Sometimes up in the valley, 

Sometimes down by the shore.

He roamed at large, hungry and evil 

In the freezing Yule snow. 

In every home 

People shuddered at his name.

If one heard a pitiful "meow" 

Something evil would happen soon. 

Everybody knew he hunted men 

But didn't care for mice.

He picked on the very poor 

That no new garments got 

For Yule - who toiled 

And lived in dire need.

From them he took in one fell swoop 

Their whole Yule dinner 

Always eating it himself 

If he possibly could.

Hence it was that the women 

At their spinning wheels sat 

Spinning a colorful thread 

For a frock or a little sock.

Because you mustn't let the Cat 

Get hold of the little children. 

They had to get something new to wear 

From the grownups each year.

And when the lights came on, on Yule Eve 

And the Cat peered in, 

The little children stood rosy and proud 

All dressed up in their new clothes.

Some had gotten an apron 

And some had gotten shoes 

Or something that was needed 

- That was all it took.

For all who got something new to wear 

Stayed out of that pussy-cat's grasp 

He then gave an awful hiss 

But went on his way.

Whether he still exists I do not know. 

But his visit would be in vain 

If next time everybody 

Got something new to wear.

Now you might be thinking of helping 

Where help is needed most. 

Perhaps you'll find some children 

That have nothing at all.

Perhaps searching for those 

That live in a lightless world 

Will give you a happy day 

And a Merry, Merry Yule.

Nyt on matkailtu Mývatnilla oikein urakalla. Teimme suomalaisvoittoisella porukalla kaksi erillistä retkeä Myvatnille, reilu pari viikkoa sitten ja viime viikonloppuna. Maisemat oli huikeita ja oli hauska nähdä ero syksyiseen. Goðafoss oli aivan lumisena, veden turkoosi väri oli todella kaunis. 

Alempi kuva samasta kohtaa toiseen suuntaan.

Lunta oli paikoitellen tosi paljon. Kun valoisaa oli vain hetki ja joka puolella on valkoista, puita kun ei ole, on tunnelma helposti aika epätodellinen.

Dimmuborgir taas oli mustavalkoisuudessaan vähän kuin piirros. Jälkimäisellä visiitillä tapasimme siellä pari jólasveinaria, paikallisia joulutyyppejä. Jos suomalainen perinteinen joulupukki ei oo kovin lempeä, niin eivät noikaan. Äitinsä on pahin kaikista, syö lapsia. Jos jos lapset ei saa yhtään uutta vaatetta jouluksi niin joulukissa tulee ja vie lapset Grýla-äidin luo, joka pistää ne poskeensa. Akureyrin keskustassa oli varmuuden vuoksi sellainen parimetrinen joulukissa tästä muistuttamassa. 

Ekalla reissulla kävimme kahdessa luolassa uimassa, Stóragjássa vähän kehotuksista huolimatta. Ylempi kuva luolan suuaukolta, tuosta alasmennessä apuna pitää käyttää lyhyttä köyttä. Alempi kuvassa viimenen kylpijä on suuaukon kohdalla, tuolla lunta oli aivan valtavasti. Toisessa luolassa, Grótagjássa, vesi oli lämmintä niin että siellä jaksoi liota vähän pidempäänkin.

Lisäksi kävimme katsomassa Námafjall hvenirit, siis kiehuvat mutakuopat. Haju oli tällä kertaa vähemmän tyrmistyttävä, onneksi. 

Yritimme mennä myös tulivuori Kraflaa katsomaan mutta jätimme matkan kesken kun lunta oli vähän liikaa tiellä.

Aurinkoa ei Akureyrissa ole näkynyt hetkeen, välillä tällaisia ihmeellisiä valolaikkuja on voinut havaita. Päivän pituus oli maanantaina 3 h 9 min. 

Jouluvalmistelut jäivät vähäisiksi, mutta pipareita leivoin. Piparitaloa tehdessä poltin sormen sokeriin, jostain perinteistä pitää pitää kiinni.

Tiistaina saavuin Reykjavikiin. Matkalla sää oli mitä kaunein, valoa riitti puoleen matkaan niin että vielä ehti ihastelemaan maisemia. Reykjavikissa pyörin vielä perjantaihin asti ja launtaina pitäisi hypätä koneeseen kotia kohti. Vielä pitäisi virittää oma mieli ymmärtämään se.

Tunnelmapaloja vaihdosta videon muodossa täältä.

Olin etelänmatkalla marraskuun lopussa. Hyppäsimme yhden kämppikseni kanssa bussiin Akureyrista ja näppärästi kuuden tunnin päästä saavuimmekin jo Reykjavikiin. Siellä meitä odotti Hanna. Harjoittelin hankalan asiaakkan roolia, joka onneksi päätyi siihen että saimme lopulta vuokrattua auton ilman tuhkavakuutusta. Iltapäivän ratoksi suuntasimme Blue Lagooniin. Maanantai-iltana illan hämärtäessä paikka oli oikein kiva, meidän lisäksi siellä oli vain kourallinen väkeä. Tämä on etuna kun matkailee täällä sesonkiajan ulkopuolella: vaikka kyseessä olisi yksi maan suosituimmista turistipaikoista ei siellä ole ryysis, monissa paikoissa saa olla melkein yksin. Tällaiselle ihmisvihaajalle tuollainen passaa hyvin.

Tiistaina suuntasimme auton nokan kohti etelää. Pysähtymispaikkoina oli muutama vesiputous, suuntana jäätikkölaguuni kaakossa. Säät suosivat meitä matkallamme kun vettä ei juurikaan satanut ja tuuli oli aika maltillista. Valoa on niin vähän että kuvista ei oikein tule mitään, mutta ehkä näistä osasta välittyy vähän tunnelma. 

Ekat stopit olivat Seljalandsfoss ja Skógafoss (kuvassa). Seljalandsfossin putouksen takana kulkee polku niin, että putouksen taakse voi kiertää. Kun putouksista roiskuaa tuota vettä kaikkialle oli polku tuolloin niin jäässä ,että ei sinne harmillisesti uskaltanut mennä. Näissä pääsi kuitenkin kivasti sellaiseen vesiputouksen tunnelmaan kastuessaan roiskeista. Sateenkaaret jäivät tällä kertaa näkemättä, aurinko näyttäytyy aika harvoin tuon pilviverhon takaa.

Vesiputousten jälkeen meninne jäätikköä ihmettelemään. Mýrdalsjökullin kielekkeellä Sólheimajokullilla kävin lokakuussa, mutta nyt se näytti aivan erilaiselta. Nyt jäätikön sinisyys tuli paljon paremmin esille. Paikka näytti myös aika erilaiselta ja oli hämmentävää huomata miten nopeasti jää sulaa ja maisema muuttuu. 

Olimme yötä keskellä ei mitään, hostellissa joka ei varsinaisesti ollut auki. Hostelli Hvoll sijaitsee lähimmästä Kirkjubæjarklausturin kylästä n. 25 km itään, seuraava asutuskeskus onkin sitten n. 200 km päässä idässä oleva Höfn. Hostellin respa oli omistajapariskunnan olohuoneen jatkeena ja tiskillä tervehti irvistävä täytetty naali, kaverinaan liuta täytettyjä lintuja. Olin varannut hostellin etukäteen, jolloin kävi ilmi että se tosiaan ei oo auki tuolloin, mutta heistä oli aivan ok että tulemme silti. Paikka oli siisti ja ainoa yllätys oli kun illalla talon viereen tuotiin tarpeet uuteen kattoon. 

Kun illalla saapuessamme oli jo pimeää oli jännään nähdä aamulla maisemat. Ylempi kuva on etuoven edestä, alempi talon takaa. 

Matka hostellilta jatkui vielä pidemmälle itään ja matkalla saimme ihastella useampaan otteeseen vuorilta levittyvää Vatnajökullia. Jos täällä näkee monenlaisia hienoja maisemia niin kyllä tuo sininen jäätikkö on musta ehkä sykähdyttävimpiä. 

Matkan varrella oli jälkiä monista Islannin tuhoisimmista purkauksista vaikka itse tulivuoria ei aina jäähuippujen alta osannutkaan tunnistaa. Vatnajökullin alla sijaitseva Grímsvötn tulivuori ja samaniminen jäätikön alla oleva järvi ovat aiheuttaneet suurta tuhoa viimeksi 1996, kun purkauksen jälkeen jökullhlaup eli jäätikköjokitulva vei mennessään viisitoista kilometriä ykköstietä. Tien viereen on jätetty rippeet yhdestä sillasta, mistä voi hyvin kuvitella miten tuhoisa tuollainen valtava tulva on. Siihen taitaa olla syynsä miksi tällä alueella on tosi vähän asutusta.

Määränpäänä ollut jäätikkölaguuni Jökulsárlón oli hämmentävän kaunis mutta myös pohjattoman surullinen paikka. Laguuni kasvaa koko ajan jäätikön sulaessa. Tuolla, kun jääkimpaleet huuhtoutuvat mereen, on sulaminen aika käsinkosketeltavaa. Ihmetellessämme paikkaa vyöryi sumu päälleemme ja tunnelma oli kerrassaan epätodellinen.

Laguunista lähdimme takaisin Reykjavikia kohti. Matkalla pysähdyimme silittelemään hevosia Systarstrapin kupeessa, lähellä hostelliamme.

Toinen maamerkki tulivuodenpurkauksista on Eldhraun (tai Skaftáreldhraun), 25 km pitkä laavapelto. Tämä laavapelto on syntynyt Eldgján vuoden 930 kieppeillä olleesta purkauksesta, jossa laavaa oli enemmän kuin missään, sekä Lakin tulivuorenpurkauksessa 1783-1784. Lakin tuhoisassa purkauksessa laavan ja tuhkan lisäksi kaasuja purkautui ilmakehään niin, että vaikutukset tuntuivat ainakin pohjoisella pallonpuoliskolla viilentäen sitä. Islantilaisista viidesosa kuoli nälkään ja kaasujen vaikutuksista ja tälle ajalle on oma nimityksensäkin, móðuharðindin.

Tätä laavakenttää näkyy muuallakin maassa mutta tämä on epätodellisen suuren tuntuinen, se vaan jatkuu ja jatkuu.  

Kuolema näyttää olevan tässä kantavana teemana. Länteen ajaessa pimeys laskeutui, mutta tämän hautausmaan ohi ajaessa meidän oli pakko pysähtyä. En tiedä mitä näillä tyypeillä on ollut mielessä kun ovat koristelleet hautaristit jouluvaloilla, mutta ihan en ole niiden kanssa samaa mieltä siitä, onko tuollainen fiksua. Valitettavasti ei ollut myöskään ainoa paikka jossa tämä mahtava ajatus oli keksitty. Siihen loppui se maisemien runollisuus.

Täällä alkaa olemaan lopun tuntua ilmassa, valitettavasti. Viimeisellä luennolla johon osallistuin olimme opintomatkalla koetilalla, jossa tehtiin kokeita puuntaimille ja muille kasveille niiden pakkasenkestävyydestä. Vaikka jutut aiheesta olivat mielenkiintoisia oli katsottavaa vähän, joten lisäksi menimme katsomaan viereisen tilan lampaita. Ne eivät voineet juosta karkuun niin kuin lampaat isoissa aitauksissa, mutta eivät nuokaan oikein rapsuttelusta innostuneet. Olivat olleet juuri kerittävinä niin aika  pieniltä näyttivät.

Täällä on jotenkin hämmentävän valkoista kun taivas on pilvessä ja lunta on kaikkialla. Nyt viimeisen viikon aikana on ollut vähän lämpimämpää ja lunta ei ole juurikaan satanut joten kadut on jo aika nuhjuisessa lumessa. Muuten on täällä on usein ollut todellinen talven ihmemaa. 

Kuvat alla on kauppamatkalta edellissunnuntailta. Tuntuu että lunta satoi monta viikonloppua peräkkäin reilusti, nyt viime viikonloppu oli onneksi selkeämpi. Vähän tuntui siltä, että asuisi aivan korvessa kun kävelin kotiin moottorikelkan jälkiä pitkin. Kuvat ovat menomatkalta, tuntui että sama reitti kauppakassien kanssa olisi ollut liian voimien ponnistus. 

Ostin lumisäärystimet, ja tällaisina päivinä olin kovin tyytyväinen hankintaani. Ainakin tuon värisillä erottuu ulkona kun paistavat vielä niin puhtaina hangessa. Vaikka kotoa lähtiessä pariin otteeseen tuntui että ovatko liioittelua, mutta jos lunta sataa pari päivää putkeen ovat aivan hyvät auraamattomille kävelyteille.

Myös lumiukon tekoa harjoiteltiin. Kun tuo kuono alkoi olemaan jo melkein valmis tuli puolalainen kämppis ihmettelemään, että näyttää aivan sellaiselta puolalaiselta piirretyltä, muminekilta. Ennen kuin ehdin korjaamaan tuota alkuperämaata oivalsi hän sen itsekin. Muumi oli meille kuitenkin varsin lyhytaikainen kaveri kun koko yön satoikin sitten vettä ja aamulla vain alavartalo oli jäljellä.

Joulu otetaan täällä aika vakavasti, ainakin mitä kauppoihin tulee. Joulusuklaat ovat ilmestyneet jo ajat sitten kauppoihin ja kaikkiin tuotteisiin maidosta juustoon voidaan lisätä jotain jouluista, jos ei muuten niin ainakin nimeen. Jouluskyr oli aivan todella pahaa, ja yhdestä huonosta kokemuksesta lannistuneena olen yrittänyt välttää näitä joulujuttuja muuten. Joulu ehkä innostaa myös siksi vielä normaalia vähemmän että se tietää kotiinpaluuta, johon ei nyt olisi ollenkaan kiire kun vastahan tänne pääsi asettumaan. 

Joulu näkyy myös katukuvassa älyttömänä määränä jouluvaloja. Etenkin räystäiden koristelu ja ikkunoiden ympäröinti näyttää olevan muodissa. Mun makuun näitä valoja on kyllä aivan liikaa ja liian värikkäitä. Jotkut, kuten tuo kuusi, on ihan kivojakin mutta monessa paikassa tuntuu että noiden valojen kanssa mennään aivan överiksi. Vuonon toiselle puolelle on ilmestynyt uudestaan siellä syksyllä ollut sykkivä sydän, se on kyllä ihan hieno.

Vaikka kaupungissa ollaankin ja valoa kaduilla tekee tuo luonnonvalon puuttuminen vähän tiukkaa. Tämä on toki vähän pohjoisemmassa kuin mihin olen tottunut, mutta myös jatkuva pilvisyys verottaa valoa. Tänään matkasin yliopistolle puoli kahden aikaan ja laskeva aurinko näyttäytyi jossain pilvien takana, oikein ihmetytti tuo valon määrä. 

Nyt vielä viimeisten koulutöiden kimppuun ja sitten opinnot täällä on ohi.

Nyt ensimmäiset kurssit koulussa on jo ohi. Opiskelin tämän aikaa myös islannin kieltä ja harmittaa kun opinnot loppuivat niin lyhyeen. Vaikka kieltä ymmärtää ainakin ajoittain vähän tuntuu että ei itse oikein osaa sanoa mitään. Kieli ei ole helppo, mutta kun kun itsellä pohjalla on ruotsi ja saksa ei se mitenkään mahdotonta. Ja kun onnekseen ei muista kummankaan kielen kieliopista mitään olisi toi islanti helpompi oppia puhtaalta pöydältä. Toisaalta saksan kieliopista voisi olla myös apua oppimisessa. 

Kieltä äännetään musta varsin eri tavalla kuin kirjoitetaan, toisaalta ääntämissääntöjä ei ole aivan mahdottomasti. Ääntämisen osalta ruotsista ei taas ole mitään hyötyä. Osa äänteistä on vähän haastavia, esim. ll äännetään tl, joka ei tule kyllä ihan luonnostaan. Opettaja sanoi että islantia on helpompi oppia ääntämään jos ei pelkää sylkeä vähän. Toisaalta voi sanoa että suomalaisena ääntämisen oppiminen on vähän helpompaa kuin esim. ranskalaisille kollegoille. Tuntuu että paikalliset puhuvat aika nopeasti, keskustelun seuraaminen ei useimmiten onnistu multa kovin hyvin, toki myös siksi että edes passiivinen sanavarasto ei ole kovin laaja. Suomeksi samoja sanoja on muutamia, esim. herra on ihan sama.  

Toivon että kieleen syttyisi sellainen kipinä että sitä jaksaisi opetella kotiin päästyäkin. Äsken koin kyllä palkitsevan hetken kun luin Aku Ankkaa (Andrés Önd) ja pystyin huolellisella lukemisella seuraamaan tarinaa pääosin - jee!

Lopuksi vielä toteamus että vaikka joku tätä säännöllisesti lukisikin niin mä en silti tiedä mitä muille kuuluu. Saa siis viestitellä mullekin päin, on vähän tylsää on naputella tänne itsekseen kuulematta muusta maailmasta mitään.

Tässä teillekin jotain kuunneltavaa islanniksi. 

Þú ert min

Leyfðu mér að horfa í augu þín
svo djúp og skær frá þeim ástin skín
ég vil bara vera einn með þér

Mér þér ég þrái að lifa lífinu
það gefur tilgang okkar tilveru
án þín ég veit ekki hvað biði mín

Ef þú hverfur mun ég leita þín
um veröld alla því þú ert mín
þú veist að þú getur á mig treyst

Góðir draumar segja sögur þær
að við munum eignast stjörnur tvær
ég veit þær munu skína og hreint og skært

Draumar framtíðinnar skyggnast í
það var allt fallegt ég fagna því
og veit að þú verður alltaf mín

Ef þú hverfur mun ég leita þín
um veröld alla því þú ert mín
þú veist að þú getur á mig treyst

Ef þú hverfur mun ég leita þín
um veröld alla því þú ert mín
þú veist að þú getur á mig treyst

Sävellys ja sanoitus: Helgi Júlíus Óskarsson

Näkymä huoneeni ikkunasta 26.8. klo 20:20

30.10. klo 19

5.11. klo 23:40

Koulumatkalla 26.10.

Koulumatkalla 31.10.

8.11.

12.11. klo 13:20

14.11. klo 13:20

12.9.

8.11.

Kuten kuvista voi päätellä on täällä on täällä aika talvista. Ja liukasta, jonka kunniaksi kävin eilen ostamassa piikit kenkiin, jos niillä liukastelis vähemmän. Maisema on jotenkin aivan käsittämätön: on täydellisen valkoista ja sään mukaan koko maailma vaihtaa väriä. Tätä on vaikea saada kuvattua, mutta nähtävästi kun noita kuvia laittaa rinnakkain niin erot vähän huomaa.

Valtaosa mun hereilläoloajasta on kyllä jo hämärää. Luennot on pääosin loppuneet ja aamulla ei ole tarvetta olla ajoissa missään. On mahdottoman vaikeaa nousta ennen kuin on valoisaa, jota saa jo odottaa aika myöhään. Onneksi välillä aurinkokin paistaa hetken, ettei ole pelkkää harmautta. 

Vähän alkaa olemaan lopun tuntua ilmassa kun ekat vaihtarit lähtee jo kolmen viikon päästä kotiin. On aika hidas olo, vasta aloin tutkailemaan mitä kaikkea muualla maassa voisi tehdä. Harmillista että tämä talvi ei ole ihan parasta aikaa matkailulle Islannissa, kun lumi vaikeuttaa kulkua niin. Välillä kun katsoo matkailujuttuja täällä niin tulee sellainen olo että koko maa suljetaan talveksi. Toivottavasti silti ehtisin nähdä vielä jotain muutakin täällä, siispä suunnittelemaan. 

Reykjavikista palasin puoleksitoista viikoksi pohjoiseen ennen seuraavaa matkaa. Mun ollessa poissa kaupungista oli täällä maanjäristys, 5,6 richteriä ,joka oli voimakkain alueella 34 vuoteen. Tämä oli tuntunut vähän meillä kotonakin. Syytä huoleen ei kuitenkaan ole kun täällä kaikki on rakennettu kestämään järistyksiä kai 7 richteriin asti. Noita pienempiä järistyksiä on täällä ollut nyt tosi paljon ja alueella on edelleen varoitus siitä että isompikin saattaisi tulla. Mutta ne parin richerin järistykset eivät täällä tunnu, kun järistykeskus on niin kaukana. Jos kiinnostaa katsoa niin havainnot niistä löytyy täältä, ja Akureyri on siis lähellä tuota Tjörnes fracture zonea. Tuosta isomman varoituksesta kuulin ekana suomalaisista medioista, eli ei ole hirveän merkittävä asia täällä arjessa.

Ylläoleva kuva on koulumatkalta 31.10. Tänne tuli siis talvi. Viime viikolla se tuli kuitenkin rysäyksellä kun lunta alkoi tuiskuttamaan muistaakseni maanataina tai tiistaina. Torstaina tarkoituksena oli suunnata takaisin Reykjavikiin kun Annika tuli käymään Islantiin. Keskiviikkona lunta tuli ja tuli vaan. Iltapäivällä sain suomalaiselta täällä asuvalta tytöltä (jonka kyydissä olin menossa Reykjavikiin) soiton, että jos aiotaan mennä on syytä lähteä nyt, kun lumimyrsky lähestyy pohjoista. Minut pääsi yllättämään että pystyin tällaiseen spontaaniuteen kun kahden tunnin päästä olimme jo matkalla ja mulla ei ollut majapaikkaa yhdeksikään yöksi. 

Tämän jälkeen voin sanoa että olen kokenut islantilaisen lumimyrskyn. Aiemmin mulle siis kerrottiin, että ennen kuin olen kokenut sen, en ole kokenut Islantia ollenkaan. Onneksi tämä kokemus oli lämpimässä autossa niin, että ratin takana oli onneksi luotettavampi kuski kuin minä. Takapenkillä matkaseuranani oli 4-vuotias islantilaistyttö, joka oli ihan mielenkiintoista. Kun täällä ei teiden varressa ole puita mistä katsoa miten kovaa tulee oli sitä vähän vaikea ymmärtää. Alkumatkasta ei kuitenkaan edes seuraavaa tiekeppiä näkynyt aina lumipyryltä. Oli mahdotonta arvata millaisissa maisemissa ajettiin kun parhaimillaankin näkyi vain tie, aina ei sitäkään. Tienvarressa olevat näytöt lupasivat paikoitellen tuleville taipaleille yli 30 m/s tuulta. Selvisimme tästä matkasta onneksi ehjin nahoin. Tässä vaiheessa kehotettiin jo koko maassa siihen että turhaan ei lähdettäisi mihinkään ajamaan. Hurjinta keliä luvattiin kaakkoon, kun ennustusten mukaan tuuli voi olla puuskittain 55 m/s. Varmaan ihan hyvä ettei tarkkaan tiedä millainen tuuli matkallamme todellisuudessa oli.

Matkan aikana selvisi myös että ainakin ekaksi yöksi majapaikka löytyy Annikan hostellista, joka aiempien tiedustelujen mukaan oli täynnä. Ekan yön jälkeen tilaa löytyi toiseksikin yöksi (hostellissa oli vähän markkinoiden henkeä) ja lopun ajan yövyin juuri Reykjavikiin muuttaneen suomalaispojan luona. Syynä hostellin löytämisen vaikeuteen oli Airwaves musiikkifestari, joka täytti kaupungin. 

Alunperin meillä oli tarkoitus lähteä Annikan kanssa etelään, mutta jo alkuviikosta näytti siltä että myrsky estää sen. Kaupungissa oli valtavasti tapahtumia, maksullisten festarikeikkojen lisäksi ilmaistapahtumia oli kai nelisen sataa. Mun pitkä viikonloppu kaupungissa oli hyvin suomalaisvoittoinen, mikä oli tauon jälkeen oikein hauskaa. Koska keskustan alue on tosi pieni törmäsi siellä useampaan otteeseen tuttuihin, mikä tuntui hassulta kun ei niitä tuttuja siellä niin kauhesti ollut. Kiersimme jonkun verran keikkoja, vaikka monissa ehkä jutustelu ja ravintolan häly saivat muusikin jäämään taka-alalle.

Kaikista eniten viikonloppua leimasi kuitenkin tuuli. Perjantaina, kun olin vaihtamassa majapaikkaa niin liikuin koko päivän rinkan ja repun kanssa. Tämä ei ollut ehkä paras vaihtoehto kun tuuli oli myrskytuulen luokkaa. Kävimme perjantaina myös uimassa eli lillumassa. Vaikka altaiden vieressä oli tuulensuoja oli pienissä lämpimissä altaissakin pientä aallokkoa ja koko ajan yritti olla niin paljon veden alla kun pystyi kun tuuli oli aika kylmä. Valitsimme kai sen ainoan paikan jossa on katto varsinaisen uima-altaan päällä eli Sunhöllinin Barónstígurilla. Kolmen kilometrin kävely hostellilta uimahallille oli koettelemus kun tuulessa ei meinannut päästä eteenpäin. Noin kilometrin matka uimahallilta syömään oli ehkä vielä jännempää, en meinannut pysyä tiellä kun tuuli melkein vei mennessään. Vaikka emme kävelleet rannassa oli hiuksissa ja naamassa suolakerros tyrskyjen takia. Hurjaa, sanon minä.

Tasoituksen vuoksi sunnuntaina ilma oli mahdottoman hyvä, aurinko paistoi ja tuuli oli kaikonnut kokonaan. Vuokrasimme auton ja suuntasimme katsomaan niitä suosituimpia turistipaikkoja Reykjavikin ympäristössä eli Þingvellir, Geysir (tai varsinaisesti siis Strokkur) ja Gullfoss. Nämä kuvat Þingvelliriltä olivat minulle päivän ainoat, muutenkin kamera unohtui enemmän laukkuun viikonlopun aikana. Olisi varmaan karannut tuulen mukana jos olisi ottanut sen esille. 

Kuvassa kiiruna Þingvellirillä. Ei tajunnut lintu sitä, että oli juuri yksi niistä neljästä viikonlopusta kun sitä ois saanut metsästää joulupöytään. 

Maanantain paluumatka meni nukkuessa. Maisemat olivat pohjoisessa vähän erilaiset kuin lumettomassa etelässä: Akureyrissa tuli suunnilleen metri lunta. Kun pääsimme kaupunkiin oli osa siitä sulanut, lämpöasteita oli kymmenen ja satoi vettä. Siinä hetkessä oli erityisen helppo ymmärtää niitä monsteriautojen omistajia.

 

Festarien jälkimainingeissa vähän islantilaista musiikkia, Of Monsters and Men. Ehkä vähemmän islantilaisen kuuloista, mutta on nyt maan uusi ylpeys. Tämä taltiointi on viime vuodelta KEXistä. Olin jonossa ilmaskeikalle, mutta ainakin puoli tuntia liian myöhään, niin keikka jäi multa väliin. 

Lauantaina kävimme äänestämässä suurlähetystössä. Multa tosin melkein jäi väliin kun en ottanut passia mukaan, ei tullut mieleen että ajokortti ei olisi pätevä tapa todistaa henkilöllisyyttään. Onneksi armo kävi oikeudessa ja sain äänestää. Muutenkin tilanne oli aika rento, suurlähetystö pieni ja tunnelma rento. Vaalikahvien sijaan menimme hummerikeitolle. Matkalla bongasin nämä unelmieni rumat koirat.

Kuva keskustassa olevasta skeittipaikasta. 

Muuten olo Reykjavikissa oli aika hortoilua, mikä oli ihan kivaa. Kävimme testaamassa yhden pienemmän uima-altaan ja olimme vaan. Kulttuurikokemuksena oli islantilainen elokuva Djúpið, The Deep. Elokuva pyöri Akureyrissakin mutta ilman tekstejä, tältä osin Reykjavik oli parempi paikka. Kun menimme saliin ei siellä ollut ketään katsomassa onko meillä liput eikä myöskään muita katsojia. Sali oli pienin jonka minä olin nähnyt ja elokuvan alkaessakin meitä oli siellä ehkä viisitoista. Alussa pääsi vähän yllättämään Puhdistuksen traileri, joka oli kokonaan suomeksi, edes mainostekstejä ei ollut raaskittu kääntää. Itse elokuva oli ihan mielenkiintoinen, ei varmaan mikään unohtumaton mestariteos mutta ei missään nimessä huonokaan. Tarina perustuu tositapahtumiin 80-luvulla kun erään onnettomuudessa olleen kalastusaluksen yksi miehistön jäsen selviää uituaan useita kilometrejä talvisessa meressä ja sitten vielä käveltyään pakkasessa asutuksen luo. En ollut nähnyt aiemmin yhtään islantilaista elokuvaa, en edes samaisen ohjaajan eli Baltasar Kormákurin 101 Reykjavikia, joten se itsessään oli ihan mielenkiintoista. 

Elokuva taisi olla perushinnaltaan vähän halvempi kuin kotona. Sen sijaan opiskelija-alennus elokuvassa oli mukava yllätys. Muutenkin tuntuu että alennusta saa ihan ihmeellisistä jutuista ja vielä kertaakaan kukaan ei ole kysynyt mitään opiskelijakorttia. Tuntuu että monet asiat ei oo niin turhantarkkoja, siis ihan hyvässä mielessä näin. 

Elokuvan jälkeen menimme Tíu Dropar nimiseen kahvilaan kaakaolle. Tuntuu että kaupungissa on tosi paljon kivoja kahviloita, tuo on yksi suosikeistani ja erityisen mukavaa on että kahvilamainen paikka oli tuolloin lauantaina yhteen asti yöllä auki. Helsingin kahvilat vink vink, eipä sitten tarviis miettiä mistä saisi kakkua illalla yhdeksän jälkeen. Kahvilassa oli myös live-musiikkia ja jotenkin musta alkaa tuntumaan että en vaan aina ihmeellisesti satu paikalle kun tuollaisia on, vaan että niitä on tosi paljon.

Kävimme turisteina myös kirkon tornissa katsomassa maisemia. Kun koko syyskuun valitin huonosta säästä en ollut Pinjan vierailun aikana kovin uskottava. Koko kahden viikon aikana satoi yhtenä päivänä, silloinkin vain osan päivästä. Muuten oli vaan sellaisia kauniin kuulaita syyspäiviä. Tosin lokakuussa muutenkin säät suosivat, ei ollut ollenkaan niin lohduttoman oloista kun välillä syyskuussa. 

Takana Hallgrímskirkja ja edessä Leif Eírikssonin patsas, varmaan ne kuvatuimmat turistijutut kaupungissa. Kuvat yllä on otettu tuolta kirkontornista. 

Toinen varmaan kuvatuimmista paikoista on Tjörnin, keskustassa oleva lampi. Tämä kuva on Pinjan ottama. On ilmeisesti suosittu paikka ruokkia lintuja, joita tuolla riittää, kun reunalla on ohjeet miten ruokkia muita niin että lokit jäävät ilman. Lampi on aivan keskustassa ja sen päädyssä on kaupungintalo (Ráðhús) sekä vieressä Alþingi. Täällä kaikki hallinnolliset rakennukset tuntuu tosi pieniltä ja vaatimattomilta.

Keskusta on Reykjavikissa varsin pieni. Kaupunki on viime vuosikymmeninä kuitenkin suunniteltu pääosin autollisille sillä kaikki normaalit kaupat on ilmeisesti jossain isojen autoväylien päässä. Tämä tekee tietysti keskustasta viehättävän mutta voisi olla vähän ärsyttävää jos siellä asuisi. Aihetta liipaten uusimmassa Grapevinessa (paikallinen vastine City-lehdelle, mutta parempi ja englanniksi) oli Hallgrímur Helgasonin juttu islantilaisesta arkkitehtuurista, jota en itsekään nyt vielä kauhesti kehuisi. "In only fifty years it went from being a lovely little harbour town to becoming a concrete monster tied up by motorways ... Reykjavik looks like Rønne på Bornholm surrounded by Los Angeles". Ihan osuvaa, valitettavasti. Onneksi turistina voi nauttia lähinnä siitä viehättävästä osasta.