Kun edellisen viikon lopulla muut kiipeilivät viereiselle vuorelle rehkittiin meillä kotitöiden parissa kun vuokraemäntä tuli kylään. Vahinko piti ottaa takaisin tiistaina ja lähdin kahden tytön kanssa kiipeämään Súlurille. Saimme kyydin kotoa niin pitkälle kuin tietä riitti. Aurinko paistoi mutta tuuli oli kova. Ennen lähtöä jossain lähellä oli Forecan mukaan tuullut 10 m/s ja vuorten välisessä tuulitunnelissa se ei ollut varmasti ainakaan vähäisempää. 

Aluksi tuntui että henkihän tässä lähtee kun tuuli lisäsi vastusta ja teki hengittämisen vaikeaksi. Onneksi matkaseura jaksoi kannustaa ja pääsimme ylös asti. Súlur jäi haaveeksi mutta viereisen Ytrisúlan huipulle pääsimme, joka tuntui siinä hetkessä aivan riittävältä. Puhe kiipeilystä on ehkä vähän liioittelevaa, ylös asti pystyi kävelemään hyvin, ihan lopussa tosin piti avittaa vähän käsillä eteenpäin.

Maisemat olivat mahtavat. Matkalla pystyi bongaamaan myös monia niistä asioista, joista perjantaina islantilaisen luonnon tunnilla kerrottiin islantilaisesta geologiasta. Elämyksellinen oppiminen täällä on oikein mukavaa. Huipulla tuuli niin kovaa että pystyssä ei meinannut pysyä, viihdyimmekin siellä vain lyhyen evästauon ja valokuvauksen verran. Jos ylös päästessä oli sellainen olo että kuolema korjaa kohta niin alamäkeen oli aika rentoa ja paljon vauhdikkaampaa kulkea mättäältä mättäälle hyppien. Matkalla näimme myös naalin jäljet, harmillisesti itse naalia ei näkynyt. 

Näkymää laaksosta.

Näkymä huipulta