maanantai 22. lokakuuta 2012

Viikko sitten sunnuntaina kävimme ratsastamassa. Pólar Hestar kävi noutamassa meidät kotoa tallille vuonon toiselle puolen, noin 40 km päähän. Matkalla pysähdyimme katsomaan Laufásta, jossa toimii pieni museo. Museo ei tuohon aikaan ollut auki, joten tyydyimme tarkastelemaan hauskannäköisiä taloja vain ulkoa.



Meidän seurueessa oli kahdeksan henkeä, joista vain yhdellä oli varsinaista ratsastuskokemusta. Kun tämä oli minulle eka kerta hevosen selässä, ilman että joku talutti sitä ei mua haitannut että hevoset on täällä niin pieniä ja että me saatiin todella turisteille valitut hevoset.


Mun surumielisen näköinen hevonen toimi vähän kuin automaatilla, seurasi vaan muita. Kun vähän pääsi hommasta jyvälle tajusin että tuollainen hevonen ei ehkä oo kauhean jännä jos itse tietää mitä tekee, mutta tuollaisena harjoitteluhevosena oli varmasti oivallinen.


Sää oli mitä mainioin ja maisemiakin ehti vähän katsomaan sitten kun ei enää hermoillut niin. Valokuvaaminen hevosen selästä ei kyllä onnistunut kovin hyvin, siispä maisemien hienous ei ehkä kokonaisuudessaan välity kuvista.



Ratsastuslenkkimme oli kaksi tuntia, varmaan aika sopiva aloittelijalle. Meno- ja paluumatkalla meitä kuskannut tallin omistaja kertoi että hänellä on yhteensä 120 hevosta ja tallipaikat vain viidelletoista. Ei varmaan hevoset pienestä hätäkähdä jos ovat koko talven tuolla viimassa. 

Kun päivä oli kirkas oli maisemat kotimatkallakin aika huikean hienot. Tämä kuva on vuonon toiselta puolen otettu, Akureyri on kuvasta ehkä 20 km vasemmalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti